torstai 27. kesäkuuta 2013

Purkua

Vielä en ole saanut kuvattu valmista yläkertaa kovinkaa hyvässä siivossa, mutta sekin päivä tulee kun jaan jotain valmista täällä :)

Rempassa ollaan siis edetty siihen tilanteeseen että asutaan nyt yläkerrassa joka on pientä viilaamista vaille valmis. Alakertaa on ruvettu purkamaan ja kuisti osaa jo korjaamaankin. 

4.6. Meidän olohuoneessa näytti tältä.

 19.6 Kuva on otettu keittiöstä vanhaan vessaan päin. (wc siirtyy eri paikkaan tulevaisuudessa)

Yhdestä palkista löytyi teksti joka vahvistaa rakennusvuoden juuri siksi mikä meille on kerrottukkin :)

 Tänään 27.6. Meidän keittiö näytti tältä :)

 Olohuoneessa on päästy purkamaan vanhaa huonokuntoista pönttöuunia pois.

...ja hirsiseinätkin alkaa olla näkyvissä vähän sieltä ja täältä.
 
Uudemmasta (rakennettu vuonna 1943) kuistiosasta on purettu kaikki vanhat eristeet pois ja alapohja tehdään uusiksi. En ole koskaan nähnyt tai kuullut, mutta täällä oli käytetty eristeenä ilmeisesti kivihiiltä?! Voin kertoa että saven ja sammalen kantaminen vintiltä sangolla alas ei ollut mitään verrattuna tämän mustan pölyn määrään. Jatkossa siis tähän pieneen tilaan on aikomus saada mahtumaan eteinen, vessa ja pieni työhuone.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti